Iltalehti: venäläiset eivät innostu kaupunkien nettisivuista
Iltalehden Internet-sivuilla 23.1.2011 ilmestyneen uutisen ”Venäläiset eivät innostu kaupunkien nettisivuista” mukaan venäläiset matkailijat etsivät yhä enemmän Suomen matkaansa varten tietoa Internetistä, mutta eivät ole tyytyväisiä suomalaisten sivujen tarjontaan.
Uutiseen haastateltu Lappeenrannassa asuva venäläinen Tanja Himanka kertoo sivustojen ongelmiksi linkkien huonon toimivuuden ja epäselvyyden, venäjänkielisen informaation vähyyden ja hintatietojen puutteen. Himanka kaipaisi myös lisää kuvia ja videoita matkakohteista.
Iltalehden artikkelissa tulee myös esille monesti unohtuva fakta siitä, että jotkin suomalaisille tavanomaiset käsitteet saattavat saada venäläiset matkailijat hämmennyksiin. Esimerkiksi pysäköintikiekko ja sen käyttäminen voivat olla venäläisille aivan uutta.
Iltalehti: Venäläiset eivät innostu kaupunkien nettisivuista
Infokone Oy on pyrkinyt ratkaisemaan toiminnallaan juuri tämänkaltaisia ongelmia. Yrityksemme tarjoaa asiakkailleen mahdollisuutta parantaa jo olemassa olevia venäjänkielisiä sivuja kulttuurierot huomioiden juuri esimerkiksi täsmentämällä suomalaisille tuttujen käsitteiden ja sesonkiaikojen merkitystä.
Tarjontaamme kuuluu myös kokonaan uuden sivun rakentaminen .ru-domainin rekisteröintiä myöten. Suunnittelemme kohderyhmän huomioon ottaen sivuston sisällön, rakenteen sekä ulkoasun ”avaimet käteen” –periaatteella. Kun yrityksen Internet-sivut ovat ajan tasalla tarjoamamme hakusanamainonta, hakukoneoptimointi ja muut Internet-markkinointitoimenpiteet venäjäksi varmistavat sen, että asiakkaat löytävät sivuston helposti myös venäläisten hakukoneiden ja muiden kanavien kautta.
Eräs esimerkki Infokoneen tuottamasta sivustosta on Keski-Suomen venäjänkielinen matkailuportaali www.keskisuomi.ru, jonka kautta venäläiset omatoimimatkailijat löytävät kaiken tarvitsemansa tiedon Keski-Suomen matkailumahdollisuuksista ja palveluista. Sivustolta löytyvät matkailuyritysten tietojen lisäksi juuri Iltalehteen haastatellun Tanja Himangan mainitsemat, suomalaisilta sivustoilta yleensä puuttuvat käytännön tiedot. Esimerkkinä muun muassa ohjeet auton tankkaamiseen ja pysäköintiin sekä muuta venäläisten matkailijoiden tarvitsemaa käytännön tietoa. Portaalista on tehty myös suomenkielinen versio osoitteeseen: fi.keskisuomi.ru, josta voi katsoa venäjänkielisen portaalin rakennetta, kurkistaa kävijätilastoihin sekä tutustua tarjolla oleviin markkinointivaihtoehtoihin.
Julkaistu: 25 Tammikuu 2011
