Pääsivu / Blogi / Joulutervehdys 2010-2011

Joulutervehdys 2010-2011

Vuosi 2010 lähenee loppuaan ja on aika katsoa taaksepäin, mitä päättyvä vuosi on tarjonnut Infokone Oy:lle sekä asettaa suuntaviivoja vuodelle 2011.

Päättyvänä vuonna Infokone Oy:n toiminta pyörähti todenteolla käyntiin ja vuosi onkin kulunut asiakassuhteita solmien sekä koulutuksia pitäen. Matkan varrelle on mahtunut hedelmällisiä projekteja muun muassa CTS Engtec Oy:n, Ovenia Oy:n ja Oy Silenta Ltd:n kanssa. Lisäksi Ähtärin kaupungin venäjänkielisen matkailusivuston, ehtari.ru:n, kuten myös Keski-Suomen venäjänkielisen matkailuportaalin, keskisuomi.ru:n, toiminta jatkuu vahvana. Koulutustilaisuuksia venäläisistä asiakkaina sekä Internet-markkinoinnista on pidetty ympäri Suomea.



Alkavana vuonna Infokone Oy:n palveluvalikoimaa selkeytetään esimerkiksi sisältöjen, hintojen ja vastuualueiden osalta. Uudistuksilla pyrimme vastaamaan entistä paremmin niin suurien kuin pienienkin asiakkaidemme tarpeisiin sekä nopeuttamaan prosesseja. Asiakastyytyväisyys on meille erittäin tärkeää ja toivommekin saavamme teiltä palautetta niin ruusujen kuin risujenkin muodossa, jotta pystymme tehokkaammin kehittämään toimintaamme.

Suurkiitos kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme päättyvästä vuodesta 2010! Toivotamme onnea ja menestystä alkavalle vuodelle 2011 sekä yhteistyön että muun toiminnan merkeissä!

Infokone Oy:n väki toivottaa kaikille rauhallista joulunaikaa sekä onnellista uutta vuotta 2011!

Julkaistu: 16 Joulukuu 2009