Mek:n kyselytutkimus: venäläiset aktiivisimpia kulttuurimatkailijoita
Törmäsimme taannoin Matkailun edistämiskeskuksen aikaisemmin tänä vuonna TNS Gallup Oy:llä teetättämään tutkimukseen, jossa kartoitettiin ulkomaalaisten matkailijoiden ajatuksia Suomesta kulttuurimatkailumaana. Uskomme tutkimuksen kiinnostavan sidosryhmiämme ja haluamme siksi referoida sen löydöksiä verkkosivuillamme.
Vaikka tutkimuksen teosta on aikaa muutama kuukausi, ovat tulokset edelleen ajankohtaisia.
Tutkimuksessa haastateltiin kulttuurimatkailijoita viidestä eri maasta: Isosta-Britanniasta, Ranskasta, Ruotsista, Saksasta ja Venäjältä. Vastaajat olivat henkilöitä, jotka olivat kuluneen kolmen vuoden aikana matkustaneet ulkomaille sekä vierailleet paikoissa tai osallistuneet aktiviteetteihin, joiden katsottiin kuuluvan kulttuurimatkailun piiriin.
Tutkimuksen keskeisiä löydöksiä oli venäläisten muita kansallisuuksia suurempi kiinnostus kulttuuriin kautta linjan. Erityisesti tämä kävi ilmi käynneissä teatteri- ja musikaaliesityksissä, valokuvanäyttelyissä, kulttuurihistoriallisissa museoissa, urheilutapahtumissa, sirkuksessa sekä filmi- ja muilla festivaaleilla.
Suosituista majoitusvaihtoehdoista kysyttäessä puolelle venäläisvastaajista hotelli oli mieluisa vaihtoehto. 44 prosenttia heistä piti mökkimajoituksesta ja vajaa neljännes leirintäalueista. Näissä kategorioissa venäläisten lukemat olivat muita kansallisuuksia suuremmat ja leirintäalueen osalta ero muihin oli varsin huomattava. Sen sijaan bed and breakfast -tyyppinen majoitus kiinnosti vain viidesosaa venäläisvastaajista, mikä oli huomattavasti vähemmän kuin minkään muun kansallisuuden kohdalla.
Kun vastaajia pyydettiin nimeämään mieluisin ajankohta Suomen matkalle, oli tammikuu venäläisille muita kansallisuuksia yleisempi vastaus – joka kolmas venäläisvastaaja valitsi tammikuun. Tämä ei ole yllättävää, koska vuodenvaihteessa Venäjällä vietetään valtakunnallista talvilomaa, joka tekee siitä erinomaisen ajankohdan matkailulle.
Kaikista kyselyyn vastanneista kaksi kolmasosaa käytti Internetiä kulttuurimatkailuun liittyvään tiedonhakuun kohteista tai aktiviteeteista. Internetin käytön yleisyydessä ei ollut merkittäviä eroja eri kansallisuuksien välillä. Kaikille viidelle tutkitulle kansallisuudelle Internet oli myös suosituin tiedonhaun kanava.
Tutkimuksessa tiedusteltiin myös vastaajien kiinnostuneisuutta sekä todennäköisyyttä matkustaa Suomeen seuraavan kolmen vuoden aikana. Peräti 85 prosenttia venäläisvastaajista oli joko erittäin tai melko kiinnostuneita Suomen matkasta, vain yhden prosentin ollessa ei lainkaan kiinnostunut. Venäläisten lukemat olivat selvästi matkailumyönteisempiä kuin tutkimuksessa keskimäärin, sillä kaikista vastaajista reilu puolet oli kiinnostuneita, kun taas 13 prosenttia ei lainkaan. Myös matkan todennäköisyyttä tiedusteltaessa venäläiset erottuivat muista vastaajista. Neljännes venäläisvastaajista piti matkaa Suomeen hyvin todennäköisenä ja peräti 45 prosenttia melko todennäköisenä. 15 prosenttia venäläisistä puolestaan ilmoitti sen olevan hyvin epätodennäköistä. Kaikista vastanneista vajaa kolmannes piti matkaa joko hyvin tai melko todennäköisenä, ja lähes 30 prosenttia hyvin epätodennäköisenä.
Venäläisten kiinnostus Suomen matkailuun näkyi myös Matkailun edistämiskeskuksen rajahaastattelututkimuksessa viime vuodelta. Vuonna 2009 Suomessa kävi yhteensä 2,2 miljoonaa venäläistä, mikä oli eniten kaikista kansallisuuksista. Keskimääräistä useampi venäläismatkailijoista tulee Suomeen vapaa-ajan matkalle ja he ovat tutkimusten mukaan yleensä myös valmiita käyttämään rahaa kulttuurimatkailuun.
On siis selvää, että Suomi kiinnostaa venäläisiä matkailukohteena. Merkillepantavaa kulttuurimatkailun tutkimuksessa on venäläisten muita tutkittuja kansallisuuksia suurempi kiinnostus Suomen kulttuuritarjontaan. Venäläiset eivät siis tule maahamme vain shoppailumatkoille ja yöpymään hotelleissa, vaan kuluttavat rahaa myös paikallisissa kulttuurikohteissa. Tutkimustulokset antavat selkeitä viitteitä Internetistä oikeana kanavana markkinoida matkailu- ja kulttuuritarjontaa myös venäläisille.
Käytetyt lähteet:
- ”Kiinnostaako Suomi kulttuurimatkailukohteena?” -tutkimuksen raportti Matkailun edistämiskeskuksen sivustolla.
- ”Rajahaastattelututkimus – Ulkomaiset matkailijat Suomessa vuonna 2009” -tutkimuksen raportti Matkailun edistämiskeskuksen sivustolla.
Julkaistu: 07 Joulukuu 2010
