Pääsivu / Blogi / Innostuimme keski-suomesta!

Innostuimme keski-suomesta!

Infokoneen Nataliya Kohvakko ja Katja Karppinen osallistuivat Keski-Suomen risteilylle 02–03.10.2009. Nyt neljättä kertaa järjestettyyn foorumiin ja risteilylle ottaa perinteisesti osaa poliittisia päättäjiä kunta-, maakunta- ja valtakunnan tasoilta, yritys- ja elinkeinoelämän, koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden sekä järjestöjen ja yhteisöjen edustajia.

Kaksituntiseen foorumiin Lahden Sibeliustalolla osallistui tällä kertaa 1301 henkilöä ja puhujina olivat muiden muassa kansanedustajat Mauri Pekkarinen ja Oras Tynkkynen sekä maakuntahallituksen puheenjohtaja Helena Pihlajasaari. Kaikki puheenvuorot olivat antoisia, innostavia ja herättivät ajatuksia. Osittain tulevaisuuden kuvat olivat huolestuttavia, mutta kaikista puheenvuoroista kajasti silti myös toivo ja usko kehitykseen sekä huomisen mahdollisuuksiin.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen nosti esiin viisi teesiä maakunnan menestyksen ja yhteenkuuluvaisuuden vahvistamiseksi, joita olivat lyhyesti palvelut, avaininfrastruktuuri, seutujen elinkeinopoliittisten vahvuuksien tunnistaminen, energian ja ympäristöteknologia nostaminen maakunnan erityiseksi vahvuudeksi sekä yrittäjyyden edistäminen. Oras Tynkkynen puolestaan havainnollisesti esitti, että myös Keski-Suomella voi olla ja ON merkitystä.

Suurimpaan osaan puheenvuorojen teemoista kohosivat yleisellä tasolla

  • työllisyys ja työttömyys
  • yrittäjyys
  • innovatiivisuus
  • kansainvälistyminen
  • kestävä kehitys
  • maakunnan koheesio
  • nuorten syrjäytyminen
  • vanhentuneet ikäluokat

Kaikki nämä ovat omalta osaltaan vaikuttamassa Keski-Suomen tulevaisuuteen ja tästä syystä huomion kiinnittämisessä niihin sekä niiden hyödyntämiseen saattaakin piillä avain Keski-Suomen kehitykseen ja kasvuun.

Tilaisuuden jälkeen keskisuomalaiset siirtyivät bussein Helsingin Länsisatamaan ja edelleen Baltic Princessille. Laivalla oli järjestettynä illalliset sekä runsaasti erilaista ohjelmaa, ja etenkään lauantailta ei mielenkiintoista ohjelmaa puuttunut asiantuntevien puheenvuorojen sekä keskustelujen jatkuessa. Risteilyllä oli myös hyvää aikaa verkostoitumiseen ja muutenkin muihin keskisuomalaisiin tutustumiseen.

Infokoneelaiset olivat tyytyväisiä risteilyn antiin ja useat risteilyn teemoista ovatkin erittäin lähellä kansainvälisyyteen panostavan yrityksen innokkaita nuoria naisia. Katja ja Nataliya ovat molemmat muualta kotoisin, eli Keski-Suomen vetovoima on toiminut ainakin heidän osaltaan. Haluja heillä ei alueelta pois ole: päinvastoin risteily sai heidän innostumaan Keski-Suomesta entistä enemmän, ja yrityksenä Infokone onkin vahvasti sitoutunut Keski-Suomen alueen kehittämiseen, kasvuun ja kansainvälistymiseen!

Risteilyn ja foorumin sanoma Infokoneen osalta tiivistyykin hyvin Ministeri Mauri Pekkarisen sanoin: ”Yrittäjyys ei ole helpoin tie kulkea, mutta se on yksi niistä tekijöistä, joita alue tarvitsee ja se voi myös onnistuessaan olla erittäin palkitsevaa”.

Julkaistu: 04 Lokakuu 2009